AVOIN KIRJE JA TOIMINTAKUTSU MUSEOILLE JA KULTTUURI-INSTITUUTIOILLE

in english below

Tammikuussa Taideyliopiston Kuvataideakatemialla käyty Suuri taideaktivismipaneelimme keräsi yli sata kiinnostunutta kuulijaa; taiteilijoita, taiteen ystäviä, eri kulttuurialojen työntekijöitä, opiskelijoita, taiteentutkijoita ja muita. Haluamme kiittää jokaista paikalla ollutta, niin panelisteja kuin aktiivista yleisöä tästä keskustelunavauksesta. Samalla avaamme oven uudelleen vuoropuhelun jatkumiselle. Saimme useita yhteydenottoja, joissa kiitettiin keskustelun järjestämisestä, toivottiin tapahtumalle jatkoa ja esitettiin ideoita keskustelijoiksi.

Keskustelu teki selväksi, että vaikka ajatusten ja sanojen tasolla olemme monessa asiassa samalla linjalla, ammottaa taideinstituutioiden ja ilmastoliikkeen välillä kuilu siinä, mitä tulee oman toimijuuden kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja sitä kautta konkreettisiin tekoihin ja pyrkimyksiin. Nähdäksemme keskustelussa lausuttiin monia asioita, joiden äärelle meidän olisi yhdessä tullut pysähtyä jo kauan aikaa sitten. Samalla osa käsitellyistä aiheista aiheutti defensiivisyyttä, ehkä häpeää ja pelkoakin. Kuulimme paljon instituutioiden omista päästövähennystoimenpiteistä, aurinkopaneeleista, ekosertifikaateista ja hiilijalanjälkiselvityksistä, sekä siitä kuka tai mikä päästöjä aiheuttaa. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä mitä lähdimme keskustelulta hakemaan.

Laaja ja monisyinen ekokriisi, joka kattaa ilmastokriisin ja luontokadon lisäksi monia yhteiskunnallisia tasa-arvo-ongemia näyttäytyy meille ensisijaisesti politiikan kriisinä. Instituutioiden omien päästöjen tarkastelu on tarpeellista, mutta koko ongelman mittakaavan huomioiden se ei yksinkertaisesti riitä. Kulttuuriala ei ole erityisen päästöintensiivinen, vaikka onkin sidoksissa fossiilikapitalismiin samalla tavalla kuin kaikki elämämme. On paljon käytäntöjä, joita joudumme yhdessä miettimään uusiksi. Elokapinan tarkoitus ei kuitenkaan ensisijaisesti ollut osoitella syyttävällä sormella, vaan kutsua käymään yhdessä suurempaa vihollista vastaan. Museot ja muut kulttuuri-instituutiot voivat tehdä suuremman palveluksen laitoksiensa ulkopuoliselle yhteiselle kulttuuriperinnölle liittymällä ylikulutuskulttuurin vastaiseen rintamaan näkyvämmin. Vakaan yhteiskunnan toimintaedellytyksien turvaaminen on meidän kaikkien vastuulla. Siksi myös taideinstituutiot joutuvat pohtimaan omaa rooliaan tässä maailmanajassa ja haastamaan identiteettiään ja toimintatapojaan; se tuntunee epämukavalta, mutta on välttämätöntä.

Keskustelussa peräänkuulutettiin myös ilmastoaiheisia taideteoksia kuratoitavaksi osaksi näyttelyitä ja ohjelmistoja. Ajankohtaiset kriisit ovat ilman muuta erottamaton osa nykytaiteen sisältöjä, mutta samaan aikaan haluamme haastaa käsityksen ilmastonmuutostaiteen poliittisesta muutosvoimasta. Ei nimittäin ole mitenkään automaattista, että ilmastonmuutosta käsittelevä teos olisi jollain tavalla transformatiivinen tai poliittisesti erityisen vaikuttava. Tähän vaikuttavat monet tekijät aina teoksen kohdeyleisöstä esityspaikkaan, estetiikkaan ja yleisösuhteeseen. Kuten tiedämme, taiteella on kyky muuttaa ihmisen kokemusta perustavanlaatuisella tavalla, luoda uutta ja haastaa olemassa olevaa yhteiskuntaa. Ilmastokriisin suhteen tulee kuitenkin pakostakin mieleen vertaus palavasta talosta. Niin tärkeää kuin onkin käsitellä tapahtunutta, muodostaa jokin suhde raunioon ja tehdä yhteistyötä sammutustyön äärellä, on silti ensisijaista ottaa jalat alle ja kävellä ulos. Siksi muutostyötä ei voi rajata vain taiteen sisältökysymykseksi. Näkisimme mieluummin koko kulttuurialan yhdessä vastustamassa fossiilikapitalismia, kuin yksittäiset taiteilijat ahdistumassa ja tekemässä arjen pieniä ilmastotekoja.

Minkälaisia päätelmiä pitäisi siis herätä siitä havainnosta, että poliittinen järjestelmämme on auttamatta jumissa ja myöhässä ilmastotoimien kanssa? Meidän mielestämme ratkaisu löytyy ennen kaikkea poliittisesta toiminnasta, päättäjien painostamisesta sekä suorasta toiminnasta. Kysymmekin voisivatko museot esimerkiksi tarjota useammin keskusteluareenan poliittisille keskusteluille, jotka jouduttaisivat hyvinvointivaltion materiaalisen aineenvaihdunnan muutosta ja sopeuttamista planetaarisiin rajoihin? Voisivatko kulttuuri-instituutiot käyttää omaa statustaan ja vedota päättäjiin suoraan? Voisivatko ne olla mukana luomassa ja liittyä yhteiskunnallisiin aloitteisiin, jotka vaativat oikeudenmukaista siirtymää? Onko vastuullista ajatella, että riittää kunhan tekee omat ilmastotekonsa ja jättää politiikan poliitikoille, jotta ei menetä arvovaltaansa heidän silmissään?

Elokapina on liike, jossa toimii lukuisia eri alojen taiteilijoita sekä taiteen arvostajia ja rakastajia erilaisissa työryhmissä. Jakolinja aktivismin ja taiteen välillä tuntuu meille vieraannuttavalta ja oudolta. Yksittäisinä henkilöinä olemme vähäisempiä kuin olisimme, jos myös suurimmat ja vahvimmat instituutiot tukisivat yhteisiä tavoitteitamme aktiivisemmin. Taiteilijat ja kulttuurialan työntekijät tarvitsevat instituutiot puolelleen tekemään töitä tässä kamppailussa. Yksittäisten taiteilijoiden ei kuulu uupua tehdessään työnsä ohessa harvalukuisten kesken aktivismia elinkelpoisen planeetan säilyttämiseksi, vaan vastuun taakkaa on jaettava useammille hartioille. Aktivistit ovat saaneet kymmenien tuhansien eurojen edestä korvausvaatimuksia esimerkiksi paljon uutisissa olleiden Aalistunturin mielenosoitusten vuoksi, ja satojen eurojen sakkoja harjoittaessaan väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta kiinnittääkseen huomion ekokriisiin ja vaatiessaan päättäjiltä kiireellisiä toimia.

Apua tarvitsevat tyypillisesti kääntyvät niiden puoleen, jotka ovat heitä lähimpänä, joihin he uskovat ja luottavat. Muun muassa tästä syystä Just Stop Oilin aktivistit heittävät keittoa taidemuseossa. Samasta syystä me yritämme niin kovasti luoda liittolaisia taidemaailmaan. Vaadimme parempaa koska uskomme teihin. Uskomme, että teillä on empatiaa, osaamista ja luovuutta, jotka olisivat suureksi avuksi. On totta, että kulttuuriala on ahtaalla, mutta voisimmeko samalla kun vaadimme parannuksia alalle vaatia yhdessä myös oikeudenmukaista siirtymää? Ajattelemme myös, että mitä suurempi instituutio, sitä suurempi vastuu. Toivomme kulttuuri-instituutioilta solidaarisuutta ekokriisin vastaisessa työssä.

Kiitämme Kuvataideakatemiaa, joka tarttui tilaisuuteen järjestää tämä keskustelu kanssamme ja auttoi meitä resursseillaan. Samanlaista aktiivisuutta toivomme myös muilta instituutioilta, ja esitämmekin kaikille suurille ja pienille kulttuuri-instituutioille haasteen järjestää itse avoimia keskusteluja ja reflektoida yhdessä suhdettamme riittämättömään ilmastopolitiikkaan. Tällaisessa avoimessa keskustelussa on ensisijaisen tärkeää pyrkiä välttämään automaattisia puolustusreaktioita, hyssyttelyn kulttuuria, hyökkäämistä ja hierarkioita. Elokapinalta voi pyytää neuvoja avoimen keskustelun fasilitoimiseen ja muutosvoimaisen keskustelukulttuurin luomiseen.

Valmistelemme tällä hetkellä jatkokeskustelua edelliselle paneelille. Mitä, missä, milloin? Pysy kuulolla!

Katso striimitallenne taideaktivismipaneelista 25.1. https://www.youtube.com/live/zTjvdJ-oy5s?feature=share

OPEN LETTER / CALL FOR ACTION
TO MUSEUMS AND CULTURAL INSTITUTIONS

Earlier this year, our art activism panel at the Academy of Fine Arts of Uniarts Helsinki brought together more than one hundred interested individuals – artists, art enthusiasts, cultural workers, students, researchers and more. We would like to thank everyone who attended, both the panelists and the audience, for their active participation in opening this important discussion. At the same time, however, we want to keep the door open for further dialogue. We have also received numerous messages thanking us for organising the event, hoping for a follow-up and suggesting future panelists.

The debate made it clear that even though we agree in many aspects on the level of ideas and words, there is still a gap between art institutions and the climate movement in terms of a comprehensive understanding of personal agency and how it can lead to concrete actions and effort. Our feeling was that the discussion brought up many things that we should have stopped to think about together a long time ago. At the same time, some of the matters raised a sense of defensiveness, perhaps even feelings of shame and fear. We heard a lot about the emission reductions of individual institutions, about solar panels, eco-certificates, carbon footprint statements and the causes of the emissions. However, this was not quite what we were looking for.  

We consider the broad and complicated notion of ecological crisis, which is not limited to the climate crisis and the loss of biodiversity but also encompasses many problems of social equity, primarily a political crisis. Looking at the emissions of individual institutions is necessary but – considering the scale of the problem – simply not enough. The cultural sector is not particularly intensive in terms of emissions, even though it is linked to fossil capitalism (as we all are), and it is true that there are many practices that we need to rethink together. Yet the primary purpose of the discussion was not to point fingers or to make accusations but to invite us to join our forces against a greater enemy. Museums and other cultural institutions can do a greater service to the common cultural heritage by joining the front against the culture of overconsumption in a more prominent way. We feel it is the responsibility of every one of us to safeguard and protect the preconditions of social stability. This is why art institutions also need to reflect on their role in this time, to challenge their identities and their ways of doing things. It may feel uncomfortable, but it is absolutely necessary.

In the panel in January some participants called for climate-related artworks to be curated as part of exhibitions and programmes. While it is true that contemporary crises play an important role in contemporary art, we want to challenge the notion of art about climate change being a political force for change. It is by no means automatic or guaranteed that an artwork dealing with climate change is transformative or has any political influence to speak of. This is the sum by many factors, ranging from venues and intended audiences to aesthetics and audience relations. As we know, art has the capacity to transform the human experience in profound ways. It has the power to create something new and to challenge existing social concepts and structures. However, when it comes to the climate crisis, the metaphor of the burning house inevitably comes to mind. As important as it is to deal with what has happened and what is happening, to establish a relationship with the ruin that is left and to work together to extinguish the fire, the first priority is to save yourself by getting out of the house that is on fire. This is why the transformational work around the ecological crisis cannot be limited to the content of art. We would like to see the whole cultural sector work together in resisting fossil capitalism than individual artists being anxious and doing small, everyday climate actions.

What conclusions should we then draw from the observation that our political system is helplessly deadlocked and late with climate action? In our opinion the solution lies, first and foremost, in political activity; in putting the pressure on the decision-makers and taking direct action. Could museums, for example, more frequently become arenas for political debate that could accelerate a change in the material metabolism of the welfare state and its adaptation to planetary boundaries? Could cultural institutions use their standing to make direct appeals to decision-makers? Could the institutions become involved in creating and joining social initiatives that call for a just transition? Is it responsible to think that it is enough to do your own climate actions and leave politics to the politicians in order not to lose your standing in their eyes?

Extinction Rebellion Finland (Elokapina) is a movement that brings together a wide range of artists, art enthusiasts and people who appreciate art. To us, any dividing line between activism and art feels alienating and strange. As individuals we are less than we could be if we had the support of the largest and the strongest institutions in the work towards our common goals. Artists and cultural workers need institutions on their side. It is not desirable or right for individual artists to be burdened and exhausted while working in the margins to preserve a livable planet; instead, the burden and the responsibility should be shared between more people. To give one example, the activists who participated in the recent, much-acclaimed Aalistunturi forest protests in Lapland have been fined tens of thousands of euros in compensation claims and hundreds of euros in sanctions for engaging in non-violent civil disobedience to draw attention to the ecocrisis and demand urgent action from decision-makers.

Those in need typically turn to those closest to them – the people they trust and believe in. This is one of the reasons why the Just Stop Oil activists threw the soup at an art museum. It is also why we work so hard to find allies in the art world. We ask for more because we believe in you. We believe you have empathy, knowledge and creativity that could be a great help. It is true that the cultural sector is under a lot of pressure, but could we still join our forces to demand a just and fair social transition together while simultaneously also calling for improvements in the cultural sector at large? The bigger the institution, the greater the responsibility. We hope that cultural institutions could show solidarity in the fight against the ecocrisis.

We thank the Academy of Fine Arts for organising the debate with us and for helping us with resources. We hope that other institutions will do the same, and we challenge all cultural institutions, big and small, to organise similar discussions, to reflect on our relationship with our inadequate climate policies. In such discussions it is of highest importance to try to avoid automatic defensive reactions, a culture of silence, unnecessary attacks and hierarchies. Exctinction Rebellion Finland will be happy to help you with advice on facilitating the discussions and creating a culture of change together.

We are currently preparing a follow-up for the previous panel – stay tuned!

Watch the recording of our Art Activism panel on 25 January here: https://www.youtube.com/live/zTjvdJ-oy5s?feature=share