Sunnuntaina lokakuun 4. päivänä, Elokapinan juuri noustua dramaattisella tavalla Suomen kuumimmaksi puheenaiheeksi, Elokapinan kansalaisfoorumityöryhmä järjesti ensimmäisen avoimen kansalaiskokouksensa Senaatintorille pystytetyssä Kapinakeskuksessa. Kansalaiskokous on puntaroivan demokratian päätöksentekoelin, josta voit lukea lisää täällä.

Kokous simuloi pienessä mittakaavassa sellaista kansalaisfoorumia, jota Elokapina kolmannessa vaatimuksessaan Suomeen toivoo. Poikkeuksena osallistujia ei oltu valittu satunnaisotannalla, vaan osallistujat päättivät itse osallistumisestaan. Lisäksi esimerkiksi fasilitoijat olivat asiasta kiinnostuneita maallikoita koulutettujen ammattilaisten sijaan. Näistä syistä tilaisuutta myös kutsuttiin kansalaiskokoukseksi, ei -foorumiksi.

Kokouksessa osallistujat puntaroivat suurta kysymystä: Mitä lainsäädännöllistä sääntelyä olemme Suomen asukkaina valmiita hyväksymään, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden 2025 mennessä?

Kokous koostui kahdesta asiantuntijaesityksestä ja kahdesta pienryhmäkeskustelusta, joiden lisäksi käytiin yhteisesti läpi pienryhmien esityksiä ja lopuksi äänestettiin toimenpiteistä, jotka kokous olisi valmis hyväksymään. Päätöksenteko ei perustu konsensukseen, vaan vahvaan kannatukseen ja laajaan suostumukseen. Kokouksen muodostamat ehdotukset löytyvät kirjoituksen lopusta.

Kokouksen aluksi aihetta alusti Suomen ympäristökeskuksen tutkija Minna Kaljonen, joka puhui  systeemisestä muutoksesta ja kestävyysmurroksesta, joka keskittyy ilmastonmuutoksen yhtä-aikaiseen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen. Minna muistutti, että nykyisen yhteiskunnamme rakenteet luotiin aikana, jolloin vallitsivat erilaiset yhteiskunnalliset haasteet ja tarpeet kuin tänään.  Kuinka muuttaa yhteiskunnan peruspilareita niin, että ne ottavat ilmaston lukuun: mitä vanhaa meidän tulee purkaa, ja miten tukea uutta? Miten voimme uudelleen määrittää millainen hyvä elämä on jatkossa?

Minna: “Osittainhan hyvinvointivaltio, ja ne peruspilarit jotka silloin on luotu, niin osittain ne on myös syynä tähän ympäristö- ja ilmastokriisiin missä me tällä hetkellä eletään. Mutta minun mielestä se on myös hyvä vähän leikitellä sillä ajatuksella, että mitä uusia toimintamalleja silloin luotiin jotka oli ihan jotain muuta mihin oli aikasemmin totuttu ja mihin yhteiskunta oli aikaisemmin perustunut.”

Kohtuullistaminen (degrowth) ja uudenlainen vaikuttaminen, kuten demokratian laajentaminen, ovat avainasemassa nykyisessä uusia toimintamalleja etsivässä kestävyys-keskustelussa. Minna kehoitti harkitsemaan ympäristökysymyksissä muutokseen pyrkivien toimenpiteiden ajallista kestoa. Myös kansalaisyhteiskunnan suunnalta voi tulla uusia ja ravisuttavia asioita. Tässä Minna palasi hyvinvointivaltion malliin ja kysyi, mitä sellaista siellä tehtiin, mikä salli koko kansan tulla mukaan?  Hyvinvointivaltion luonnin aikaiseen yhteenkuuluvuuteen liittyen, tämän päivän kansalaisfoorumin täytyy päästä yli eturyhmäajattelusta ja kuplautumisesta. Kestävimpiin keinoihin tarvitaan luovuutta, sillä tilanne muutokselle ei ole suotuisa. Hiljattain tehdyn ilmastoraportin mukaan iso osa kansalaisista kokee – valheellisesti – elävänsä jo kestävästi.

Minnan puheenvuoron jälkeen jakauduttiin 5–6 henkilön pienryhmiin, joissa keskusteltiin mahdollisista lainsäädännöllisen sääntelyn muodoista, joilla voitaisiin edistää Suomen hiilineutraaliutta. Keskustelun jälkeen kukin ryhmä esitteli tärkeimmät ehdotuksensa koko kokoukselle.

Ennen pienryhmäkeskustelun toista kierrosta kuulimme asiantuntijapuheenvuoron kauppatieteilijä ja tutkija Timo Järvensivulta, joka kertoi kokoukselle vapauskäsityksestä ja donitsitaloudesta ja siitä, kuinka yhteiskunnallinen toiminta ja esimerkiksi ilmastotoimet ovat pohjimmiltaan resurssi-, eivät rahakysymyksiä. Timo koki pelkästään hiilineutraalisuudesta puhumisen rajoittavana. Kuten Minnan puheessa, myös hänen puheestaan nousi esiin tilanteen monimutkaisuus. Erimielisyyksiä siitä, mihin tulisi keskittyä löytyy jopa samassa ympäristöliikkeessä toimivien tutkijoiden keskuudessa.

Timon kritiikissä ongelma on taloudellisessa kehikossamme, joka toimii kaikissa länsimaalaisessa liberalistisessa instituutioissa, ei vain yritystoimissa, vaan myös esimerkiksi lainsäädännössä ja julkisissa palveluissa. Kehikkomme mukaan yritystoiminnan pitää olla lähtökohtaisesti vapaata niin, että mitä tahansa saa tehdä kunnes se on kiellettyä. Kaikkea pitää ja kannattaa kokeilla, jotta voidaan tuottaa lisäarvoa, riskejä saa ottaa kunnes huomaamme, että niillä on ongelmallisia seurauksia.  Taloudellisessa mielessä tämä on hyvä, mutta samanaikaisesti se tuottaa ongelmia: “Tehdään [jotakin] kunnes se on ongelma, ja sitten korjataan jälkikäteen.” Viiveet tekemisistä ongelmiin ovat kuitenkin niin pitkiä, että emme ehdi toimia.

Timo otti puheeksi varovaisuusperiaatteen, joka löytyy esimerkiksi ympäristölainsäädännöstä: “Tee ja korjaa” periaate pitäisi muuttaa “varovaisuus ja hoiva” periaatteeseen, jonka kehikko on “älä tee ennen kuin se on todettu hyväksi.”  Tämä on vastaan liberaalia vapausperiaatetta, mutta liberaali vapausperiaate sellaisenaan aiheuttaa usein ristiriidan toisten vapauksien kanssa.

Timo: “Me ajatellaan, että vapaus toteutetaan tekemisen kautta, mutta entä sitten se vapaus niillä, joita kohtaan me tehdään väärin, ne luontokappaleet ja eläimet? Meilla on vapaus vangita eläimiä ja tappaa niitä, mutta mikä vapaus heillä on? Vapaus pitäisi aina olla neuvoteltavissa”

Timo toi esiin tarpeen investoida alustoihin, joissa voi neuvotella ja  joissa opetellaan parempaa demokraattista dialogiaa. Tällä hetkellä  keskustelu siitä, mikä on hyvinvoinnin minimitaso ja mikä katto, käydään  markkinoilla, joiden on annettu itse määritellä pelisäännöt. Pitää  luoda pelikenttä neuvottelulle ja antaa siihen resursseja. Hänen  mukaansa pitäisi myös jonkin verran puuttua kielteisiin alustoihin,  jotka lisäävät vastakkainasettelua

Tästä ja muiden ryhmien ideoista inspiroituineina pienryhmät keskustelivat toisen kerran ja tekivät näiden keskusteluidensa pohjalta lisää ehdotuksia koko kokoukselle.

Lopuksi fasilitointiryhmä koosti kokouksen mittaan kuullut ehdotukset kokonaisuuksista, jotka tuotiin kokoukselle äänestettäviksi. On tärkeää huomata, että ehdotukset ovat suhteellisen lyhyiden keskusteluiden tulos, eivätkä missään nimessä kata Suomen päästövähennystarpeita täysin. Kokous pyrkikin ennen kaikkea tutustuttamaan osallistujia puntaroivan demokratian menetelmiin ja luomaan keskustelua mahdollisista päästöjen hillintävaihtoehdoista. Kaikkia ehdotuksia ei myöskään voi tässä kirjoituksessa käsitellä perusteellisesta, sillä siihen ei kokouskaan ehtinyt rajallisessa ajassaan.

Vaikka ehdotukset ovat keskeneräisiä, antoi kansalaiskokous osallistujilleen mahdollisuuden kuulla muiden tasa-arvoisten osallistujien mielipiteitä ja näkemyksiä ja tuoda omia ehdotuksiaan julki. Asiantuntijapuheenvuorot avarsivat näkökulmia ja mahdollisuusavaruutta. Kansalaiskokous vahvisti käsitystämme siitä, että tavalliset kansalaiset ovat kykeneväisiä puntaroimaan monimutkaisia asioita ja tekemään merkittäviä päätöksiä, kun heille antaa siihen mahdollisuuden.

Kysymys: Mitä (omaan elämäämme vaikuttavaa) lainsäädännöllistä sääntelyä olemme Suomen asukkaina valmiit hyväksymään, jotta Suomi voi saavuttaa hiilineutraaliuden 2025 mennessä?

Elokapinan kansalaiskokouksen ehdotukset hyväksyttäviksi sääntelyn muodoiksi:
(Kaikki tai useimmat osallistujat samaa mieltä, ei vastalauseita)

  1. Verot: riittävän kokoluokan hiilivero ja haittaverot ilmastolle ja ympäristölle haitallisille palveluille ja tuotteille.
  2. Perustulon käyttöönotto, mahdollistamaan vähenevä taloudellinen toimeliaisuus ja tukemaan mm. palkatonta hoivatyötä.
  3. Maksimipalkka ylikulutuksen vähentämiseksi, tiedostaen että tulotaso ohjaa voimakkaasti kulutusta.
  4. Suomeen tuotavalle tuontitavaralle tullit ja kiellot; lupapolitiikka jossa tuontiluvat myönnetään ekologisuuden tai välttämättömyyden perusteella.
  5. Maakuntalentojen lakkauttaminen siten, että taataan reilu siirtymä työntekijöille.
  6. Avohakkuiden kielto sekä yksityisissä että valtiometsissä.
  7. Turpeen energiakäytön lopettaminen siten, että taataan reilu siirtymä työntekijöille.
  8. Työttömien aktivointi hiilineutraaleihin töihin; osana valtion koordinoimaa ekologista jälleenrakennusta kaikille työttömille tarjotaan hiilineutraaleja töitä, kuitenkin niin että aktivointi perustuu vapaaehtoisuuteen.

Kansalaiskokous keskusteli myös seuraavista ehdotuksista, ja siirsi ne seuraavaan kokoukseen:
(Vaihtelevia mielipiteitä, myös vastalauseita)

  • Työpäivän lyhentäminen joko siten. että palkka laskee tai ei laske. Tarkemman määrittelyn todettiin tarvitsevan lisää puntarointia.
  • Osakeyhtiöiden demokratisointi ja siten yhteiskunnallisen vallan jakaminen laajemmalle.
  • Muovin korvaaminen pakkausmateriaaleissa muilla tarkoitukseen sopivilla materiaaleilla, silloin kun se on mahdollista.
  • Roskaamisesta rikesakko lakiin, myös yksilötasolla, nykyisen yritystason lainasäädännön lisäksi.
  • Ympäristön kannalta haitallisten työtehtävien ja toimialojen kieltäminen tai voimakas sääntely siten, että työntekijöille taataan reilu siirtymä pois näistä ammateista.


Towards democratic carbon neutrality:

XR Finland’s first People’s Assembly

On Sunday 4 October, after the previous day’s protests made Extinction Rebellion Finland a national topic of discussion, the Citizens’ Assembly (CA) working group of XR Finland organised its first open People’s Assembly (PA) at the Rebellion Centre at Senate Square in Helsinki. A People’s Assembly is a decision making forum that utilises deliberative democracy.

The assembly was designed to simulate, on a small scale, the kind of Citizens’ Assembly that XR Finland calls for in its third demand. Unlike a CA, though, participants were not chosen by lottery and facilitators were not trained professionals. For these reasons the event was called a People’s Assembly.

The question that the assembly deliberated on was vast: What kind of legislative changes would we be prepared to accept, as residents of Finland, in order to achieve carbon neutrality by 2025?

The assembly was made up of two expert presentations and two deliberative small group sessions.  In addition, the small groups presented their ideas and at the end of the day the assembly voted on actions it would be prepared to accept. Decision making was not based on consensus, but on strong support and widespread acceptance. The resolutions of the assembly can be found at the end of this text.

In the beginning of the PA, docent Minna Kaljonen from the Finnish Environmental Institute spoke about systemic change and sustainable transition that focuses simultaneously on climate change mitigation and adaptation. She reminded us that the structures of our society were built in a time that had different needs and priorities than today, urging us to challenge those structures. How can the foundations of society be changed to accommodate climate change: what “old” aspects must be dismantled and how can we support the new? How do we redefine what a good life is?

“In part the welfare state and its foundations are the cause for the climate and environmental crisis we are living through at this moment. However, in my opinion, it is good to play with the idea of the new structures that were created then—they were completely different from what people had been used to and what society had been founded on.”

Degrowth and new ways of democratic participation are key in the current sustainability discourse that searches for alternative ways of being. Minna encouraged us to consider the temporal aspects of environmental action. New ideas can come top-down, but also bottom-up. She referred again to the welfare state model and asked what was done to unite the people behind a cause? To achieve something similar to this unity, today’s democratic decision makers must overcome interest groups and other divisions. Sustainable change demands creativity as the political atmosphere is not favorable to change. A recent report revealed that most Finnish citizens feel—falsely—that they already live sustainably.

After Minna’s talk the assembly was divided into small groups of 5–6 people, and suggestions for possible legislative changes to bring Finland closer to carbon neutrality were deliberated on. After the discussions, each group brought forward to the assembly their most important suggestions.

Before a second deliberative session, we heard another expert talk from Timo Järvensivu, who talked about freedom, the doughnut economy and how societal and climate action are ultimately questions of resources, not money. Timo felt that a discussion centered around carbon neutrality is limited, and like Minna, he testified to the complexity of the situation. Disagreements about what should be the focal points of change exist even among researchers working in the same environmental movements.

Timo’s critique focused on our economic framework, which penetrates all western liberal institutions; not just private enterprise, but also legislation and public services. In this framework, private enterprise must be free so that it can do anything until it is forbidden. In other words, everything is worth trying if it might produce surplus value; risks should be taken until it is found that they have negative consequences. In a strictly economic sense, this is useful, but at the same time, it creates problems: “Do it until it becomes a problem, and then make fixes after the fact.” However, delays from action to problem are too long, and there is no time for fixes.

Through this lens, Timo brought up a principle of caution, which should be found in environmental legislation, for example. The “do and fix” principle should be changed into a “caution and care” principle, where the idea is not to take action before it is known to be a good act. This goes against the liberal notion of freedom, but such a notion often undermines other freedoms.

“We think that freedom is expressed through action, but what about the freedom of those we do wrong, the ecosystems and animals? We have the freedom to capture and kill animals, what freedoms do they have? Freedom must always be negotiable.”

Timo expressed the need to invest in platforms through which we can negotiate and learn a better and more democratic dialogue. The question about the minimum and maximum of welfare is negotiated on the market, the rules of which are given to the market itself. Instead, we must create a playing field for these negotiations and allocate resources to the discussion. To an extent, we should also interfere with negative platforms that increase polarisation.

After being re-inspired by Timo and other groups, the small groups engaged in a second round of deliberation and made new suggestions to the assembly based on their discussions.

Finally, the facilitation team summarised the suggestions that had been heard throughout the meeting and brought them to the assembly for a vote. It is important to note that the suggestions are the result of rather short discussions and do not cover all of Finland’s necessary cuts to emissions. Indeed, the assembly was aimed first and foremost at introducing deliberative democracy to its participants and at creating a discussion about the possibilities for emission reduction. The suggestions cannot be analysed thoroughly in this post, as the assembly itself did not have enough time in its hands.

Though the resolutions reveal a work in progress, the PA gave its participants the chance to hear the opinions and views of other equal participants and to bring their own suggestions to the table. The expert talks opened up new vantage points and expanded the horizon of possibilities. The People’s Assembly strengthened our conviction that ordinary citizens are capable of deliberating complex topics and making significant decisions when given the opportunity and resources to do so.


Question: What kind of legislative changes (that affect our lives) would we be prepared to accept, as residents of Finland, in order to achieve carbon neutrality by 2025?

Suggestions from XR Finland’s People’s Assembly for acceptable legislations (all or most participants agree, no disagreements):

  1. Taxation: a sufficiently large carbon tax and harm taxes on products and services harmful to the climate and environment.
  2. Establishing a basic income to support decreasing economic activity and to support non-wage labour.
  3. Maximum wage to suppress over consumption, acknowledging that income is a strong indicator of consumption.
  4. Tariffs and import restrictions: implementing a permit policy in which permits are granted based on ecological impact and necessity.
  5. Ceasure of domestic flights in a way that ensures a just transition to employees.
  6. Banning clear-cutting in publicly and privately owned forests.
  7. Ceasure of the use of peat for energy production in a way that ensures a just transition to employees.
  8. Activation of the unemployed to carbon neutral work: as part of a government-coordinated ecological reconstruction, all unemployed are offered carbon neutral work on a voluntary basis.

The PA also discussed the following suggestions and moved them to a later assembly (both agreements and disagreements in votes):

  • Shortening the work day, either so that wages decrease or so that they do not. This requires further deliberation.
  • Democratisation of joint stock or limited companies and thus disseminating social power to a wider share of the population.
  • Replacing plastics in packaging with other suitable materials where possible.
  • Penalisation of littering for individuals alongside the current legislation for companies
  • Banning or strict regulation of environmentally harmful jobs and fields in a way that ensures a just transition to sustainable work.