Päättynyt vuosi oli Suomen mittaushistorian lämpimin, aivan kuten sitä edeltäneet viisi vuotta. Olemme lämmittäneet planeettaamme jo 1,2 astetta ja kriittisenä pidetty 1,5 asteen raja voi ylittyä jo muutaman vuoden kuluttua. Olemme vakaasti kurssilla kohti 3-5 astetta kuumempaa maailmaa vuosisadan lopussa. 50 vuoden kuluessa n. 3 miljardia ihmistä asuu alueilla, jotka uhkaavat kuumeta asumiskelvottomiksi.

Talojen jäähdytysteknologiat tarjoavat vain rajallisen avun sopeutumisessa vihamieliseen ympäristöön. Kuumeneminen aiheuttaa tai vahvistaa mm. vesipulaa, juomaveden laadun heikkenemistä, viljasatojen taantumista, karjan menehtymistä ja konflikteja niukoista resursseista. Kaikki eivät pysty sopeutumaan dramaattisesti muuttuneeseen ympäristöön ja heistä onnekkaimmat pääsevät muuttamaan elämälle suotuisampiin olosuhteisiin omaehtoisesti. Toiset päätyvät pakenemaan hengen hädässä tai jäämään sijoilleen kohtalokkain seurauksin.

Ilmastokriisi on pohjimmiltaan ihmisoikeuskriisi. Asuinkelvottomaksi muuttunut ympäristö ei kykene tarjoamaan välttämättömiä elämisen puitteita, kuten ruokaa, vettä, terveyspalveluita ja suojaa. Ilmastokriisiä pakenemaan joutuneiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen on pitkälti vastaanottavien yhteisöjen hyväntahtoisuuden armoilla, sillä ilmastopakolaisuuden oikeudellinen sääntely on puutteellista. Kansainvälinen lainsäädäntö ei tunnista ilmastopakolaisia omana kategorianaan, eikä kansainvälisestä politiikasta löydy tahtotilaa asiantilan muuttamiseen. Ilmastopakolaisen rooli ei toisaalta myöskään houkuttele ilmastokriisin etulinjassa olevia Tyynenmeren saarivaltioiden asukkaita.

Ilmasto- ja muuttoliike-etiikkaan perehtyneen filosofin Johannes Geyserlingkin mukaan haavoittuvaisten väestöjen ihmisoikeuksien toteutumisen ja yhdenvertaisuuden kannalta parasta olisi, jos heidän ei tarvitsisi lähteä kotiseudultaan. Vaikka maailman valtiot helpottaisivat laillista siirtolaisuutta, se pysyy ilman taloudellisia interventioita köyhimpien ulottumattomissa. Välttämättä turvapaikkakaan ei pysty korvaamaan menetettyä sosioemotionaalista sidettä kotipaikkaan. Jotta jääminen olisi todellinen vaihtoehto, vauraiden maiden tulisi muuttua hiilineutraaleiksi mahdollisimman nopeasti ja auttaa köyhempiä maita sopeutumaan ilmastokriisiin. Ilmastokriisin hillinnän ja sopeutumismekanismien epäonnistumisen varalta ilmastokriisiä pakenevien suojelua tulee kuitenkin vahvistaa.

Ekologisen järjestelmämuutoksen vaatiminen on jokaisen vauraan maan asukkaan moraalinen velvollisuus. Suomessa asuvilla on erityinen vastuu vaikuttaa maansa ympäristöpolitiikkaan, sillä asukasmäärään suhteutetut päästömme ovat maailman korkeimpia. Halusimme tai emme, olemme osallisia prosesseissa, jotka kasvattavat riskiä, että toiset joutuvat muuttamaan ympäristön elinkelvottomuuden vuoksi. Olemme hyötyneet fossiilitaloudesta tulevien sukupolvien ja haavoittuvien maiden asukkaiden kustannuksella. On siten vastuumme huolehtia, että heidän ihmisoikeutensa toteutuvat.

Ihmiskunnan kohtalonhetkellä aktivismi on kansalaisvelvollisuus. Hiljaa pysyminen ei käytännöllisesti eroa ilmastokriisin uhrien tarpeettoman kärsimyksen hyväksymisestä. Totutun valta-asetelman haastaminen on ollut yhteiskunnallisen kehityksen ehto. Saammekin kiittää edellisten sukupolvien aktivismia omista oikeuksistamme. Voimme tehdä osamme turvaamalla ihmisoikeuksien jatkuvuuden.

Kuusi portugalilaisnuorta syyttää Suomea ja 32 muuta eurooppalaista valtiota ihmisoikeuksiensa loukkaamisesta riittämättömällä ilmastopolitiikalla. He vetoavat oikeuteen elämään, sekä yksityis- ja perhe-elämään ja syrjimättömyyteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hyväksyi marraskuussa valituksen käsiteltäväksi nopeutetussa järjestyksessä ja vaatii syytettyjä valtioita vastaamaan valitukseen helmikuun loppuun mennessä. Vaikka juttu ei menestyisikään EIT:ssä, se itsessään on merkki ihmisoikeuksien kasvavasta merkityksestä ilmastopolitiikassa. Voimme edesauttaa kehitystä vaatimalla Marinin hallitusta kantamaan vastuunsa suoraselkäisesti myöntämällä syyllisyytensä. Totuus nimittäin on, että Suomen toteuttamat ja suunnittelemat päästöleikkaukset eivät riitä 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseen.

Odotukset alkanutta vuotta kohtaan ovat korkealla. Tämän vuoden on oltava taitekohta, jolloin päästöt lähtevät globaalisti rajuun pudotukseen. Laajamittainen kansalaistottelemattomuus on tehokkain keino puolustaa ilmastokriisin uhkaamia ihmisoikeuksia. On velvollisuutemme kapinoida niinkuin jonkun henki riippuisi siitä, koska näin on. Haasteen valtavuuden edessä on helppo lannistua – siksi on tärkeää, että pidämme yhteisöstämme huolta tukemalla ja tsemppaamalla toisiamme. Ennen kaikkea kapinoinnin on oltava kivaa ja helposti lähestyttävää, jotta se houkuttelee uusia kapinallisia ja pitää vanhat mukana.