Kirje Myrskyvaroitukseen

Vuosi 2024. Muistan sen vuoden kirkkaasti kuin eilisen. Olimme ympäristötuhon kynnyksellä – ja eri puolilla maapalloa ympäristötuho oli jo täyttä todellisuutta. Pahimman mittaluokan ympäristöromahdus oli silti edelleen estettävissä.

Tiesimme, että meidän oli pelastettava planeetta ja että meillä oli kaikki tarvittava teknologia siihen. Mutta ihmiset olivat peloissaan. He sanoivat, että se oli liian suurta, liian nopeaa ja mahdotonta. Luulen, että se johtui siitä, etteivät he vain osanneet vielä kuvitella sitä. Mutta menen asioiden edelle.

Aloitetaan siitä, miten pääsimme tänne.

*

Vuonna 2018 maailman johtavat ilmastotutkijat julistivat hätätilan. He kertoivat, että meillä oli 12 vuotta aikaa puolittaa päästömme, tai sadat miljoonat ihmiset joutuisivat kärsimään ruoka- ja vesipulasta, köyhyydestä ja kuolemasta. 12 vuotta aikaa muuttaa kaikki: miten liikumme, miten ruokimme itsemme, miten valmistamme tavaroitamme, miten elämme ja työskentelemme. Kaikki. Myös talousjärjestelmämme, jonka tiesimme jo olevan rikki. Suurin osa vauraudesta meni vain muutamalle harvalle ihmiselle, ja suurin osa ihmisistä eli niukkuudessa, jopa nälässä.

Tässä tilanteessa monet ihmiset luovuttivat. He sanoivat, että olimme tuomittuja. He sanoivat, että Suomi on niin pieni ja mitätön, että mihin pieni Suomi muka yksin pystyy. Toiset, esimerkiksi Purran hallitus 2023–2024, työnsivät päänsä hiekkaan kuin strutsit, jotta he eivät näkisi omaa vastuutaan käynnissä olevassa katastrofissa.

Mutta jotkut meistä muistivat, että tällaisia muutoksia on tapahtunut ennenkin. Suffragetit, mustien kansalaisoikeusliike. Tiesimme historiasta, miten yhteen hiileen puhaltamalla voitetaan mahdottomia vastoinkäymisiä. Ja ainakin olimme sen velkaa lapsillemme, että yritimme.

(Tiesimme myös, että muutokset poliittisessa ilmapiirissä eivät tapahdu lineaarisesti. Vahvan liikkeen rakentaminen, järjestäytyminen yhdessä paremman tulevaisuuden rakentamiseksi, ei tapahtunut yhdessä yössä. Se vaati vuosia yhteisön vahvistamista ja yhteistyön opettelua.)

*

Suomessa käännekohta tapahtui kesällä ja syksyllä 2024. Ilmastokriisi oli pinnalla; kriittinen 1,5 asteen lämpenemisen raja oli ylittynyt. Elokapinan Myrskyvaroituksen myötä poliittinen paine päättäjiä kohtaan alkoi kasvaa. Metsäliike, Greenpeace, Luontoliitto ja muut ympäristöliikkeet ja järjestöt olivat osaltaan mukana nostamassa epäoikeudenmukaisuuksia julkisen keskustelun keskipisteeseen. Aktivismi oli HOT, kapinointi kuumaa. Ihmiset alkoivat herätä toimintaan vuosien passiivisuudesta ja ahdistuksesta, rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta.

Media kiinnostui jälleen ilmastokriisistä, ja hallituksen roolista sen kiihdyttäjänä. Tutkivat journalistit alkoivat paneutua kapinan kärkivaatimukseen, ympäristölle haitallisiin tukiin. Seuraavien kuukausien aikana tuhoisien tukien todellinen määrä alkoi paljastua jopa 4–5 kertaa aikaisempia arvioita suuremmaksi. Tilastoimattomia tukia alkoi paljastua yksi toisensa jälkeen fossiili- ja metsäteollisuuden yritysten laariin sateleviksi.

Poliittinen voima alkoi vahvistua, ja syksyn 2024 budjettiriihen aikaiset kohut olivat alkusoittoa hallituksen väistämättömälle kaatumiselle. Syyskuussa tuhansittain väkeä kaduille tuonut Kiehumispiste kasvatti entisestään poliittista voimaa. Hallituspuolueiden sisällä kävi kohinaa, ja parin viikon sisällä eduskunnan ilmastovastuuta vaatinut välikysymys johti hallituksen kaatumiseen.

*

Pian saatiin koottua uusi hallitus. Vaikka muutos oli kohti parempaa (mitään muuta vaihtoehtoa ei olisikaan ollut), ei tämä ollut vielä itsessään ratkaisu ongelmiin. Ongelma oli poliittisessa järjestelmässä itsessään: se aivan liian hidas, jopa täysin kykenemätön, tarvittavien muutosten aikaansaamiseen.

Puolueesta riippumatta poliitikot olivat riippuvaisia tahoista, jotka niitä tukivat, ja niiden oli pohjustettava omaa uudelleenvalintaansa ja puolueensa tulevaa vaalimenestystä. Siksi edustuksellinen demokratia johti aina lyhytnäköiseen politiikkaan. Käytännössä se johti harvainvaltaan, jossa todellinen päätösvalta oli naruja vetelevällä, fossiilitaloudesta hyötyvällä eliitillä.

Tarvittavat muutokset eivät kerta kaikkiaan olleet mahdollisia, vaikka kansalaiset niin vaativatkin. Globaali ympäristöoikeudenmukaisuus uhrattiin päivittäin pikkuriikkisen ihmisjoukon taloudellisen edun takia.

Onneksi – ankaran poliittisen paineen ja ympäristöliikkeen vaikuttamisen myötä – osa poliitikoista hoksasi, että poliittisesta umpikujasta oli olemassa ulospääsy. Suorastaan eräänlainen poliitikoille tarjottu takaovi. Sen kautta kulkemalla voitaisiin nimittäin ilmastokriisin keskellä välttämättömiä päätöksiä tehdä ilman, että poliitikot joutuisivat kantamaan liian suurta vastuuta taikka seurauksia omalle poliittiselle uralleen.

Myrskyvaroituksen ja Kiehumispisteen myötä Elokapina onnistui saamaan läpi vaatimuksensa demokratian laajentamisesta.

Suomen ensimmäinen ilmasto- ja ympäristöasioihin keskittynyt kansalaisfoorumi järjestettiin keväällä 2025. Foorumiin satunnaisesti valitut 104 kansalaista saivat tietoa asiantuntijoilta ja erilaisilta ryhmiltä, joihin ympäristökriisi eniten vaikutti. Tämän jälkeen foorumi muodosti yhdessä tutkimustiedon pohjalta eduskunnalle ehdotuksia sosiaalisesti oikeudenmukaisista keinoista päästövähennysten nopeuttamiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi.

Kun aloite oli lähtöisin tavallisilta kansalaisilta, nojaten samalla vahvasti tutkimustietoon, oli suurimmalle osalle ehdotuksista melko suoraviivaista saada eduskunnan enemmistön hyväksyntä ilman, että poliitikkojen ura olisi kärsinyt.

Ympäristölle ja ilmastolle haitalliset yritystuet ja veroalennukset saatiin ajettua alas melko nopeasti, olihan niiden jatkamista ekokriisin keskellä mahdotonta perustella. Tämä vapautti huomattavasti rahallisia resursseja, joita alettiin kansalaisfoorumin lakiehdotusten myötä ohjaamaan kestävämpään maatalouteen, soiden ja metsien ennallistamiseen, Suomen junaverkoston kehittämiseen sekä moniin muihin ilmasto- ja ympäristötoimiin.

Seuraavina vuosina rahoituksen uudelleenohjaaminen lisäsi resursseja myös sosiaali- ja terveydenhuoltoon, onhan hoiva ja huolenpito arvokasta ja vähäpäästöistä työtä. Tämä mahdollisti ihan oikeasti reilun palkan maksamisen sairaanhoitajille, opettajille, kotihoitajille ja monille muille kriittisen tärkeissä ammateissa työskenteleville.

*

Ilmaston ja ympäristön sekä globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta kamppailtiin tietenkin samaan aikaan myös muissa maissa, ja eri maissa käytyjen kamppailujen voitot ruokkivat toisiaan. Yhteiskuntien asenneilmapiirien murros oli käynnistynyt. Seuraavien 5–15 vuoden aikana ympäristöoikeudenmukaisuus otettiin poliittisen päätöksenteon ohjenuoraksi ja peruskiveksi lähes kaikissa maailman maissa.

Parasta on, että mikään tässä massiivisessa muutoksessa ei edellyttänyt luopumista. Ei enää sen jälkeen, kun siirryimme yhteiskuntina toisenlaiseen, uuteen ajatusmalliin – sellaiseen, jossa hyvän elämän mittareita oli arvioitu uudelleen. Rajattoman talouskasvun ja loputtomasti kasvavan bruttokansantuotteen tilalle yhteiskunnan toimivuuden merkiksi oli nimittäin nostettu ihmisten ja muiden lajien hyvinvointi.

Itseään ruokkinut positiivinen kierre sai aikaan muitakin valtavia yhteiskunnallisia ajatusmaailman murroksia. Palkkatyötä alettiin yhä harvemmin pitää lähtökohtana ihmisten arvostukselle. 2030-luvulle tultaessa elämän keskeisiä rakennuspalikoita eivät enää olleet suorituskulttuuri ja 40 tunnin työviikko. Tilalle nousivat yhä enemmän vapaa-aika, hoiva ja huolenpito. Aika perheen, ystävien ja yhteisöjen kanssa, sekä erilaiset mielekkäät projektit ja mahdollisuudet toteuttaa itseään.

Eräs tärkeimmistä muutosta mahdollistaneista tekijöistä oli perustulo, jota lähdettiin toteuttamaan kansalaisfoorumin aloitteesta uudenlaisena tulonjaon välineenä. Sosiaalisena osinkona toteutetun, kaikille jaettava perustulon, rahoitukseen ohjattiin myös osa ympäristölle haitallisten tukien lakkauttamisesta vapautuneista varoista. Loppurahoitus järjestettiin varallisuus- ja haittaveroilla, kuten ympäristön tuhoamisesta maksettavilla haittaveroilla.

Uusi verotusmalli lisäsi ympäristöverojen hyväksyttävyyttä, kun ihmiset näkivät, että verotuksen tuotot käytettiin suoraan heidän hyväkseen. Takana olivat ajat, kun verorahoja käytettiin miljardeittain ihmisiä riistävien, ympäristöä hävittävien ja vielä jatkuvasti työvoimaa vähentävien yritysten voittojen kasvattamiseksi.

Vuoteen 2040 mennessä perustulo vapautti valtavan määrän aikaa, kun ylikulutusta lietsovaa tai muuta haitallista työtä ei enää ollut tarve tehdä. Työtä tehtiin tietysti edelleen, mutta sen tarkoituksena ei enää ollut arvontuotto suuryritysten osakkeenomistajille ja sijoittajille, vaan työtä tehtiin omasta halusta tai siksi, että se on välttämätöntä, elämää ylläpitävää työtä, liittyen esimerkiksi hoivaan ja ruuantuotantoon.

Aikaa vapautui myös yhteiskunnalliselle toiminnalle sekä vääryyksiä vastaan kamppailulle. Demokratia ja kansanliikkeet kukoistivat. Poliittisen paineen alla jopa superrikkaiden kohtuuttomille päästöille ja megalomaaniselle omaisuuden kasautumiselle saatiin luotua rajat. Yksityisomistukseen ja voittojen maksimointiin perustuneen talousjärjestelmän purkamisen myötä alkoi myös vanhojen vallan linnakkeiden status quo horjua, ja uuden talousjärjestelmän rakentaminen tapahtui lopulta yllättävän kivuttomasti.

*

Yhteisomistukseen, kohtuuteen ja maapallon kantokyvyn rajoissa pysymiseen perustuvassa järjestelmässä kaikille taataan riittävä toimeentulo, eikä elantoa enää tarvitse ansaita. Myöskään lepoa ei tarvitse enää ansaita, vaan kaikilla on siihen oikeus. Myötätuntoa ei enää pyritä sammuttamaan, vaan se nähdään ihmiselle luonnollisena ominaisuutena, jota pyritään vaalimaan ja kasvattamaan.

Talousjärjestelmän muutos on ympäristötuhon lisäksi onnistunut pysäyttämään mielenterveyskriisin. Nyt, vuonna 2044, hyvin harva kärsii enää niistä lieveilmiöistä, jotka vielä 2020-luvun suoritusyhteiskunnan elämänmenossa olivat kiinteä osa elämää suurelle osalle väestöstä. Krooninen pahoinvointi ja merkityksettömyyden ja toivottomuuden kokemuksetkin ovat vähentyneet kummasti, kun ihmisiä ei ole enää asetettu kilpailemaan toisiaan vastaan yritysten voittojen maksimoimisen nimissä.

Kiitos. Kiitos, kun ette antaneet tuhon politiikan jatkua enää viimeisten planetaaristen rajojen yli. Kiitos, kun olitte osana muutosta kohti uudenlaista aikakautta. Elämää, jossa yksilökeskeisyyden ja itsekkyyden tilalle on otettu yhteisöllisyyden ja jakamisen ihanteet.

Ensimmäinen suuri askel oli sulkea silmät ja kuvitella se. Voimme olla mitä tahansa, mitä uskallamme nähdä.

Puhe esitetty Myrskyvaroituksen ensimmäisessä aktiossa kesäkuussa 2024.