Mitä tapahtuu, kun tuntuu, että koko maailma pysähtyy? Kun pitää jäädä kotiin omien mietteidensä kanssa. Ja niitähän riittää, sillä uutissivustoilta ja sosiaalisesta mediasta pulppuaa ajatusten aineksia kuin pohjattomasta lähteestä. Alkaa miltei heikottaa, kun yrittää pysyä uusimpien käänteiden perässä. Jossain vaiheessa alkaa tuntua paremmalta pysyä uutisten ja tiedotteiden ulottumattomissa. Silloin voi yrittää keskittyä omaan elämäänsä ja sen järjestelemiseen. Taustalla pyörii silti monenlaisia ajatuksia, joita tilanne herättää.

Väkisinkin alan pohtimaan, onko tämä lopun alkua. Olemme myllänneet planeettaamme koko ajan kiihtyvällä tahdilla viimeisen kahden sadan vuoden ajan. Osalle maailman ihmisistä se on tarjonnut ennennäkemätöntä hyvinvointia, minkä lisäksi tiede, taide ja teknologia ovat pystyneet kukoistamaan. Näinä ihmisen historian kunnian päivinä olemme kuitenkin unohtaneet, että kehityksellämme on rajat. Ihmisen luoma talousjärjestelmä ei voi kasvaa loputtomiin, koska maapallo varantoineen ei kasva. Sen rajat ovat hyvin selkeät.

Ilmastokriisi ei suoranaisesti luonut COVID-19 -virusta, mutta sen juurisyyt ovat samat kuin ympäristökriisissä – ihmisen vastuuton toiminta. Tällä kertaa kriisi lähti liikkeelle Kiinasta. Siellä villieläinkauppa loi olosuhteet uudenlaisen viruksen leviämiselle ihmisiin. Kukaan ei tätä tahallaan tehnyt. Järjestelmä vain pakottaa meidät tekemään työtä itsemme ja läheistemme hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tällä hetkellä se kuitenkin aivan liian usein tarkoittaa sitä, että ihminen vähä vähältä ottaa haltuun planeetan joka kolkan ja asukin. Ihminen voi tehdä niin, ainakin jonkin aikaa. Jossain vaiheessa kuitenkin astumme rajan yli. Tällä hetkellä maailmaa kurittava koronakriisi on vain alkusoittoa tuleville pandemioille, joita ihmisten asuinalueiden ja teollisen toiminnan laajeneminen aiheuttaa. Kun luonnon monimuotoisuus ja elintila kapenee, ihmiset ovat entistä läheisemmässä kosketuksessa eläinlajeihin, jotka kantavat erilaisia viruksia, joihin emme ole tottuneet. Tulevien pandemioiden aiheuttajat voivat levitä vielä aggressiivisemmin ja olla vielä tappavampia kuin nykyiset taudinaiheuttajat. Taloudellinen toimintamme on muuttanut planeetan ekosysteemiä niin, että ihmiselle uudet virukset alkavat levitä ja maapallon omat toiminnot ryhtyvät kiihdyttämään ilmaston lämpenemistä. Kun raja on ylitetty, ei edes kaikki se viisaus ja tieto, jota olemme vuosituhansien ajan kehittäneet, pysty pelastamaan meitä. Vaikka luulimme oppineemme hallitsemaan elämää, luontoa me emme kuitenkaan voi alistaa omaksemme.

Olemme kriisien edessä. Meillä ei ole varmaa tietoa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä tulee tehdä. Se tekee olon epävarmaksi ja voimattomaksi. Kukaan meistä ei pysty yksin ratkaisemaan mitään kriisiä. Emme koronakriisiä tai ympäristökriisiä. Vaikka näinä aikoina olemme fyysisesti eristäytyneinä toisistamme, voimme kuitenkin olla tässä tilanteessa yhdessä. Me voimme unohtaa erimielisyytemme ja ryhtyä luomaan parempaa tulevaisuutta meille kaikille. Tämänhetkistä tilannetta, jossa useat maat ovat sulkeneet rajansa ja ajaneet yhteiskunnan toiminnot minimiin, voidaan luonnehtia nollahetkeksi. Nollahetken jälkeisiä tapahtumakulkuja on mahdoton ennustaa, mutta voidaan luonnehtia, että meillä on kaksi suuntaa, joita lähteä kulkemaan. Voimme jatkaa kuten ennen kriisiä ja pyrkiä edelleen luomaan yhä tehokkaampaa globalisaatiota tai voimme lisätä omavaraisuutta ja kehittää pienimuotoisempaa, mutta huoltovarmempaa lähituotantoa, joka voisi luoda resilienssiä maailmanlaajuisten uhkien varalle.

On kuitenkin varmaa, että koronakriisistä me emme selviä pelkillä yksilön toimilla, kuten emme myöskään ilmastokriisistä. Meillä on demokraattinen järjestelmä, jossa jokaisella kansalaisella on oikeus saada äänensä kuuluviin. Samalla meillä on oikeus olla osa tuota demokraattista järjestelmää, jossa isot uhat otetaan yhteiskuntina vakavasti ja niihin vastataan yhdessä. Nyt käyttäkäämme kaikki energiamme koronakriisin ratkaisuun. Kun se saadaan hallintaan, voimme valita, että jatkamme elämistä erilaisella, uudella tavalla. Voimme elää pienimuotoisemmin ja rauhallisemmin ja pitää jälleen toisiamme kädestä. Ja ennen kaikkea kohdella kaikkia kriisejä kriiseinä, jotka ovat ratkaisemisen arvoisia.

-Krista Herranen