Metsäkartoituksen menetelmillä kuka tahansa, jolla on riittävä taito ja tahto, voi pelastaa metsiä hakkuilta valokuvaamalla, kirjaamalla ylös havaintojaan ja raportoimalla.

Suojeltujen lajien etsiminen metsissä on kuin salapoliisityötä. Alustavien selvitysten, kuten karttahavaintojen perusteella valikoidaan metsät, joissa käydään. Metsän luontoarvoja arvioidaan, ja havainnot valokuvataan mahdollisimman tarkasti raportointia varten. Luonnontilaisuutta arvioidaan muun muassa etsimällä erilaisia indikaattorilajeja, siis ei uhanalaisia, mutta sellaisia jotka kertovat metsäekologian olevan terve, ja että alueelta voi löytyä myös uhanalaisia lajeja. Kartoittajan pitäisi vain tietää mistä etsiä niitä. Viikonlopun kurssilla saa riittävät eväät metsäkartoituksen aloittamiseksi, jos asiasta innostuu. Oppimista riittää eliniäksi.

Itse tutustuin metsäkartoitukseen Luontoliiton Metsäryhmän järjestämällä viikonloppukurssilla marraskuisena viikonloppuna Nuuksiossa. Kurssin ensimmäisellä luontokohteella opin, että ei pidä katsoa vain sitä, mikä näkyy ensin. Usein pitää katsoa pientä, eikä niinkään isoa. Ruskea epämääräinen piste pehmenneellä kuusenrungolla saattaa paljastua vaikka Lahokaviosammalen itujyväsryhmäksi. Ruskea piste saattaa pelastaa metsän ja sen miljoonat eliöt avohakkuulta, siis kuolemalta. Se on uskomatonta ja konkreettista – minä haluan oppia tätä lisää!

Vapaaehtoisvoimin pyörivä kartoitustyö johtaa usein suojelupäätöksiin, ja on monella tavalla arvokasta työtä.

1) Suomessa laki suojelee tiettyjä lajeja hakkuilta, lajit on luokiteltu punaisessa kirjassa.

2) Metsäyhtiöiden käyttämät sertifikaatit edellyttävät vastuullista metsänhoitoa.

3) Metsänomistajilla on mahdollisuus myydä metsänsä Metso-suojeluohjelmaan.

Valtio ei käytä resurssejaan hakkuiden valvontaan, tai arvokkaiden metsäkohteiden kartoitukseen.

Metsäyhtiöt eivät käytä resurssejaan lakien noudattamiseen tai suojelun edistämiseen. Ne suojelevat silloin, kun imago on vaarassa.

Metsien kartoitus on siis täysin vapaaehtoisten käsissä!

Metsäyhtiö avohakkaa takuuvarmasti vanhan metsän, jossa sijaitsee useita monipuolisia ekosysteemejä, lähde, ojittamaton suo, eri lahoamistilassa olevia vaakapuita ja keloja, monimuotoista eliöstöä – ellei joku aktiivinen kansalainen ehdi valokuvata aluetta, luetella havaittuja indikaattorilajeja ja monimuotoisuutta lahopuissa, vesiekosysteemejä, ja kaikkea muuta luonnonrikkautta hakkuun kohteena olevalla alueella.

Jos havainnot dokumentoidaan, toimitetaan Ely-keskukselle, tai joissain tapauksissa metsänomistajalle, tai metsäyhtiölle, niin usein metsä säästyy.

Metsäkartoittajia koulutetaan lisää – jos kiinnostuit, ota yhteyttä: metsaryhma.pkseutu@luontoliitto.fi

Kirjoittanut – Antti Makkonen – Elokapinan Metsäosasto (ktr)

Kantoraippasammal on indikaattorilaji, punaruskeat huiput kasvustojen kärjissä. Kasvaa monesti rupisammalen vierellä.
Uhanalaisen lahokaviosammalen itujyväsryhmä luupin alla. Ei tuo vihreä kasvusto, vaan paljon huomaamattomampi sammakonkudun tai kaviaarin näköinen kasvusto puun pinnalla. Paljaalla silmällä se näyttää ruskealta pisteeltä.
Lahot vaakapuut kertovat meille metsän tilasta.