Jonne Arjoranta & Ville Saarinen

Useimmat visiot utopioista keskittyvät tapoihin, joilla yhteiskunta on järjestetty. Utopian voi esimerkiksi kuvitella tasa-arvoiseksi tavoilla, jotka eivät toteudu nykyisessä yhteiskunnassa. Mutta 2000-luvun yhteiskunnat ovat myös väistämättä teknologian jäsentämiä. Miltä näyttäisi teknologia utopiassa?

Internetin kaltaiset teknologiat on luotu julkisella tuella ja ne ovat olleet kaikkien käytettävissä, mutta se ei tarkoita että kaikilla olisi nykyään niihin tasapuolinen pääsy. Pieni joukko vaikutusvaltaisia teknologiayrityksiä on ottanut itselleen suuren määrän valtaa määrittää, millä pelisäännöillä maailman teknologia toimii.

Teknologiajättien luoman maailman sosiaaliset haitat ovat jo hyvin tunnistettuja. Facebook on ollut ratkaisevassa roolissa Rohingyan kansanmurhassa, vaalien manipuloinnissa ja loukannut toistuvasti käyttäjiensä (ja muiden) yksityisyyttä. Yritys on vannonut parantavansa tapansa, mutta niin kauan kuin sen toimintamalli perustuu yksityistietojen keräämiseen ja myyntiin, se ei voi lakata rikkomasta ihmisten yksityisyyttä.

Samaan tapaan muut yritykset ovat ansaintamallinsa ansassa. Esimerkiksi Twitter on useita kertoja toiminut erilaisten bottikampanjoiden alustana, mutta koska yritys yrittää maksimoida alustallaan tapahtuvan vuorovaikutuksen mainostulojen toivossa, sen on vaikea estää valheellisen tiedon leviäminen. Vähemmän valheita tarkoittaisi vähemmän klikkauksia ja vähemmän silmäpareja, joita yritys tarvitsee tuottaakseen arvoa omistajilleen.

On vaikea rakentaa parempaa maailmaa, jos kaikki työkalut ovat valtaapitävien käsissä. Utopiaa ei tulla koskaan saavuttamaan sillä, että isot teknologiayritykset pyytävät anteeksi ja alkavat käyttäytyä mukavammin. Kuten runoilija Audre Lorde kirjoitti:

Isännän työkalut eivät koskaan pura isännän taloa.

Tutkija Shoshana Zuboff kuvaa nykyistä asetelmaa valtarakenteeksi, jossa harvojen teknologia-asiantuntijoiden papisto määrittelee algoritmit, jotka ohjaavat loput meistä oikeille urille – ja ‘oikea’ tarkoittaa sellaista suuntaa, joka ylläpitää nykyistä valta-rakennelmaa. Tilanne suosii niitä, jotka omistavat alustat ja määrittelevät algoritmit. Jos vallitsevan järjestelmän rakenteet hyväksytään sellaisenaan, kaikki järjestelmän kritiikki kanavoituu noiden rakenteiden mukaisesti. On vaikea muuttaa mitään, jos suurin osa Facebookin kritiikistä julkaistaan Facebookin ehdoilla.

Siksi on tärkeää rakentaa vaihtoehtoisia malleja, joissa myös teknologinen valta jakautuu tasaisemmin. Tämä ei tarkoita, että kaikkien tarvitsisi opetella kirjoittamaan omat ohjelmistonsa. On jo olemassa työkaluja, jotka on luotu yhteiseen omistukseen, Linux-käyttöjärjestelmästä fediversumin muodostamaan sosiaaliseen verkostoon. Yhteistä näille on, että ne ovat avointa lähdekoodia ja julkaistu lisensseillä, joka takaa niiden avoimuuden myös jatkossa. Se ei itsessään takaa niiden tekevän maailmasta paremman paikan, mutta se tarkoittaa että yksittäisten valtaa pitävien tahojen on huomattavasti vaikeampaa ottaa ne haltuunsa – niistä ei saa niin helposti isännän työkaluja.

Esimerkiksi Mastodon toimii monella tapaa samoin kuin Twitter. Erona on, että yhden suuren palvelun sijaan Mastodon koostuu sadoista pienistä palvelimista, joista jokainen voi määritellä omat sääntönsä. Jos joku rikkoo yhteisön normeja, apua ei tarvitse pyytää valtameren takaa Piilaaksosta, vaan yhteisöt voivat itse ratkaista ongelmansa. Utopia on paikka, jossa isäntä ei määrittele hyväksyttäviä teknologian käytön normeja.

Sen sijaan, että yhteiskunta olisi rakentunut teknologiajättien voittojen tuottamisen varaan, voisimme kuvitella maailman, jossa teknologia auttaa purkamaan valtarakenteita. Yhteisöt ylläpitäisivät itse omia palveluitaan ja ne palvelisivat heidän omia käyttötarkoituksiaan. Valta määritellä teknologioiden käytön tavat olisivat ihmisten itsensä käsissä.

Tämä tavoite on tällä hetkellä vain utopiaa, mutta se ei tarkoita etteikö sitä kannattaisi tavoitella. Niin Elokapina kuin kansainvälinen Extinction Rebellion liikekin ylläpitävät ja kehittävät jo nyt monia omista palveluistaan. Olemme edelleen kuitenkin riippuvaisia muun muassa sosiaalisen median jäteistä ja näiden tuottamista välineistä. Tilannetta on mahdollista kuitenkin muuttaa. Liikkeen kasvaessa myös potentiaali kuvitella, koordinoida ja toteuttaa niin erilaisia sosiaalisia kuin teknologisiakin innovaatioita kasvaa.

Elokapinan omassa infratiimissä mietitään jo nyt erilaisia ratkaisuja muuan muassa kollektiivisen toimintaan liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi ja aktivistien arvokkaita työtunteja syövän byrokratian vähentämiseksi. Ei ole poissuljettu mahdollisuus, että yli 70 valtioon ennätysajassa levinneestä kymmenien tuhansien aktiivisten ihmisten liikkeestä löytyy lähitulevaisuudessa myös potentiaalia luoda uudenlaisia sosiaalisesti kestävästi orientoituneita teknologioita, jotka voivat muuttaa yhteiskuntiamme ekologisempaan ja uusiutuvampaan suuntaan.