Miten metsä meitä koskettaa.
Sureeko järkevä ihminen metsänhakkuita? Onko suru aitoa? Onko se oikeutettua? Kuinka ainutlaatuista se on? Kuuluko se vain höyrähtäneille, herkkähipiäisille? Pitäisikö tyynenä katsoa raiskioita? Tai olla huomaamatta? Entä onko sillä mitään merkitystä miten koemme?
Se, mitä näemme ei voi olla vaikuttamatta. Kauneutta kohdatessaan mieli täytyy ilolla ja kokemuksella elämän merkityksellisyydestä. Mutta murjotun maiseman edessä sielun täyttää tyhjyys, hätä ja alakulo. Australialainen filosofi Glenn Albrecht kutsuu tällaista kotona podettavaa koti-ikävää solastalgiaksi. Kotipaikka tarjoaa ihmiselle lohtua, jota muut paikat eivät voi korvata. Jos kotiseutu muuttuu äkisti vaikkapa avohakkuun takia, ihminen ahdistuu.
Sana ”metsä” tarkoitti joskus rajaa, reunaa, äärtä, jonka takaa alkoi suunnaton toinen valtakunta. Montako puuta meidän kielessämme ja maisemassamme muodostaa metsän?
Aloimme mitata metsää minuuteissa – kuinka kauan kestää kävellä metsän läpi aukolta aukolle tai taimikolle. Kun 60-luvulla saattoi vielä kulkea 24 tunnin metsissä, me kuljemme kolmen minuutin ja viiden minuutin metsissä. Kolmenkymmenen minuutin metsiä on hyvin vähän. Aloimme nimetä paikkoja uudelleen: Kelokkoaho voisi olla Taimikkoaho, Petäjävaara Aurausvaara ja Yölamminsuo Syvienojienpusikko.
Yritimme myös hyväksyä tehometsätalouden maisematyön väliaikaiseksi vaiheeksi, mutta emme onnistuneet karistamaan hämmennystä mielestämme. Voiko tämä olla oikein? Pitäisikö keskustella moraalista ja etiikasta? Miksi sitä ei tapahdu? Mistä johtuu yleinen vaitonaisuus tapahtumien edessä, tiedotusvälineiden kritiikitön puukuutioretoriikkaa tai julkisuudessa esiintyvä maaseudun asukkaiden kiihkeä luonnonsuojeluvastaisuus? Ja onko sekään koko totuus? Onko oikeasti olemassa konsensus ja siunaus näin laajamittaiselle luonnon tuhoamiselle? Vai onko konsensus vain harhaa, äidin maidossa imettyä varovaisuutta? Metsät ovat osa julkista imagoamme, osaamistamme ja mainettamme, jota ei sovi horjuttaa.
Tehometsätalouden menetystarina on osoitus lähes käsittämättömästä yhden ideologian läpiviennistä paitsi aatteen tasolla, myös konkreettisesti. Maassamme on harjoitettu tehokasta metsätaloutta yli viisikymmentä vuotta. Yli 90 prosenttia metsäpinta-alasta on metsätalouskäytössä. Kokonaisvaltaisuus on hämmästyttävää. Millainen on koneisto kaiken takana? Millainen metsätaloutemme historia, ja millaisia ovat sen käytännöt ja rakenteet?
Viime vuosikymmenen aikana metsän hoidon terminologia on pehmentynyt. Kuitenkin jokainen maaseudulla liikkuva huomaa hakkuiden yhä vain kiihtyvän, ja viimeistenkin metsäsaarekkeiden katoavan. Luonnon kunnioittamisesta puhuminen monitoimikoneen ja mätästystarktorin ulvahdellessa suviyössä on surkeaa petosta.
Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo
Metsänhoidollisia toimenpiteitä, 2009