Elokapinan blogi

Ajatuksia ekokriisin aikakaudella.

Uusiutuvaa kulttuuria, tukirooleja ja tieblokkeja - minun Kesäkapinani

Uusiutuvaa kulttuuria, tukirooleja ja tieblokkeja - minun Kesäkapinani

Olin keskiviikosta maanantaiaamuun Helsingissä mukana Elokapina - Extinction Rebellion Finlandin Kesäkapinassa, ja haluan jakaa kokemuksestani muille. Jonkin verran uskallusta tämä tosin vaati. Ensinnäkin: Kyllä, näin saa osoittaa mieltä. Katso vaikka lainoppineen kommentit uutisjutusta, jossa itsekin näyn. (1) Toiseksi: Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista nopean yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. (2)
3 min read
Miksi olemme ottaneet leijonan Kesäkapinan symboliksi?

Miksi olemme ottaneet leijonan Kesäkapinan symboliksi?

Leijona on rohkeuden symboli​​​​​​. Tämä leijona on riisunut miekkansa ja pukenut kukkaseppeleen päähänsä, sillä väkivalta voitetaan vain rohkeudella ja väkivallattomuuden voimalla. > Mohandas Gandhin sanoin, väkivallattomuus on vahvojen ase. Rohkeus ei ole sitä ettei pelota, vaan sitä, että uskaltaa toimia pelosta huolimatta. Pelkoa päin käyminen mahdollistaa meille todellisuuden kohtaamisen sellaisena kuin
1 min read
Miksi Elokapina palaa kaduille tänä kesänä?

Miksi Elokapina palaa kaduille tänä kesänä?

Palaamme kaduille, jotta yhteiskuntamme viimein ymmärtäisi miten vakava nykytilanne on. Valtavan moni ympäri maailman ymmärtää sen jo, ja tekee kaikkensa saadakseen valtaapitävät toimimaan tilanteen vakavuuden edellyttämällä nopeudella. YK:n pääsihteerin mukaan ihmiskunta käy itsetuhoista kamppailua [https://www.bbc.com/news/science-environment-55147647] maapallomme luontoa vastaan. Ilmastotutkijat kertovat avoimesti, että viralliset 1,
1 min read
Kesäkapinan vaatimukset

Kesäkapinan vaatimukset

1. Vaadimme, että Suomen hallitus aloittaa tosiasioiden kertomisen ilmastokriisistä suomalaisille, julistamalla ilmasto- ja ympäristöhätätilan ja ryhtymällä säännölliseen valtiolliseen kriisitiedotukseen. Pariisin sopimuksen oli määrä pysäyttää maapallon kuumeneminen 1,5 asteeseen, mutta meille ei ole puhuttu totta – menemme yli 1,5 asteen rajan todennäköisesti [https://www.climaterealitycheck.net/flipbook] jo tällä vuosikymmenellä
3 min read
Metsäkapinan vaatimukset

Metsäkapinan vaatimukset

Metsäkapinan vaatimukset 1. Avohakkuista on luovuttava ja metsätaloudessa on siirryttävä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen. 2. Metsähallituksen tulostavoitteesta on luovuttava. 3. Suomen on noudatettava EU:n biodiversiteettistrategiaa vuoteen 2030, suojeltava vähintään 30 % maapinta-alastaan, sekä kaikki jäljellä olevat vanhat metsät. 4. Metsätalouden tuet ja metsäneuvonta on suunniteltava ohjaamaan kohti ekologisesti kestävää metsänhoitoa. 5. Metsien
2 min read
Elokapinaa ei ole

Elokapinaa ei ole

Elokapinaa ei ole. On vain joukko ihmisiä, jotka haluavat säilyttää elinkelpoisen planeetan myös tuleville sukupolville. On vain joukko ihmisiä, jakamassa kokemuksen nykyisen järjestelmämme epäonnistumisesta elämän ylläpitämisessä. On vain joukko ihmisiä poistumassa mukavuusalueeltaan ja käyttämässä väkivallatonta suoraa toimintaa, saadakseen tarpeeksi ihmisiä mukaan. On vain joukko ihmisiä, joille toisen hyvinvointi on tärkeämpää
1 min read
Metsätaloudellisista toimenpiteistä kohti lahoamisen pyhättöjä

Metsätaloudellisista toimenpiteistä kohti lahoamisen pyhättöjä

Viimeisen sadan vuoden kuluessa avohakkuupainotteisen metsätalouden voittokulku on romahduttanut metsäluonnon monimuotoisuuden läpi koko Suomen. Metsää sanotaan olevan enemmän kuin koskaan, mutta taimikoiden ja nuorten metsien osuus on kasvanut samalla kun vanhat, yli 140-vuotiaat metsät on hävitetty murto-osaan vuosisadan takaisesta pinta-alastaan. > Tällä hetkellä lähes kaksi kolmasosaa Suomen metsistä on alle 80-vuotiaita.
4 min read

Onko kapina peruttu, koska ympäristöministeriö tilasi kansalaisraadin?

Photo by Markus Spiske [https://unsplash.com/@markusspiske?utm_source=unsplash&utm_medium=referral&utm_content=creditCopyText] on Unsplash [https://blogi.elokapina.fi/s/photos/democracy?utm_source=unsplash&utm_medium=referral&utm_content=creditCopyText] Ympäristöministeriö tiedotti [https://ym.fi/-/kansalaisraati-puntaroi-suomen-paastovahennystoimien-reiluutta-ja-tehokkuutta] maanantaina 15.3., että huhtikuussa järjestetään korkeintaan 50
2 min read
Kirje Malmin peruskoululaisille 2078

Kirje Malmin peruskoululaisille 2078

Hyvä aikakapselin avaaja. Tätä kirjoittaessa mittaushistorian lämpimin vuosi 2020 on juuri päättynyt. Elämme ihmisten aiheuttamien lämpöennätysten aikakautta ja yli asteen verran lämmennyt ilmasto näkyy jo Suomessa etenkin talvisin. Etelä-Suomeen terminen talvi (ajanjakso, jolloin vuorokauden keskilämpötila on pysyvästi alle nollan) ei välttämättä tule, kuten kävi vuonna 2019. Kirjoitamme sinulle kertoaksemme mitä
2 min read

Miksi ympäristöaktivismi tuntuu kiusalliselta?

Löysin lukioaikana yhteiskunnallisessa heräilemisessäni koulun kirjastosta Voima-lehden ja luin ilmakehän lisääntyvän hiilidioksidimäärän aikaansaamasta ilmaston lämpenemisestä, ja mitä se saa tulevaisuudessa aikaan, jos päästöjen tuottamista ei saada laskuun. Mieleni täyttyi synkeistä kuvista, joissa vedenpinnat nousevat, luonnonkatastrofit lisääntyvät, ja tämän seurauksena järjestäytyneet ihmisten yhteiskunnat muuttuvat epävakaisiksi ja ennakoimattomiksi. Mietin epäuskoisena voiko tuollaista
2 min read
Kuinka metsiä pelastetaan?

Kuinka metsiä pelastetaan?

Metsäkartoituksen menetelmillä kuka tahansa, jolla on riittävä taito ja tahto, voi pelastaa metsiä hakkuilta valokuvaamalla, kirjaamalla ylös havaintojaan ja raportoimalla. Suojeltujen lajien etsiminen metsissä on kuin salapoliisityötä. Alustavien selvitysten, kuten karttahavaintojen perusteella valikoidaan metsät, joissa käydään. Metsän luontoarvoja arvioidaan, ja havainnot valokuvataan mahdollisimman tarkasti raportointia varten. Luonnontilaisuutta arvioidaan muun muassa
2 min read
Syntynyt kuluttamaan

Syntynyt kuluttamaan

Kantaessani kolmattatoista isoa säkkiä muovijätettä tämän vuoden sisään taloyhtiön pihalla sijaitsevaan muovinkeräysastiaan, herään tarkastelemaan kuilua, joka ammottaa itselleni hyväksi ajattelemieni arvoperiaatteiden ja arkivalintojeni välillä. Läsnä olevat tunteet ovat turhautuminen ja riittämättömyys. Olenko syntynyt kuluttamaan vai elvyttämään? Miten rakentaa elämä ympäröivän luontomme kannalta kestävälle pohjalle, tavoitteena sen elpyminen, kun on syntynyt
1 min read

Elokapinan ensimmäisessä kansalaiskokouksessa etsittiin demokraattisia väyliä hiilineutraaliuteen

Sunnuntaina lokakuun 4. päivänä, Elokapinan juuri noustua dramaattisella tavalla Suomen kuumimmaksi puheenaiheeksi, Elokapinan kansalaisfoorumityöryhmä järjesti ensimmäisen avoimen kansalaiskokouksensa Senaatintorille pystytetyssä Kapinakeskuksessa. Kansalaiskokous on puntaroivan demokratian päätöksentekoelin, josta voit lukea lisää täällä [https://elokapina.fi/citizens-assembly/]. Kokous simuloi pienessä mittakaavassa sellaista kansalaisfoorumia, jota Elokapina kolmannessa vaatimuksessaan
9 min read
Gandhi ei valmistanut keittoa. Mitä on kansalaistottelemattomuus?

Gandhi ei valmistanut keittoa. Mitä on kansalaistottelemattomuus?

Rauhallisten mielenosoittajien pippurisumuttamisen jälkeen kansalaistottelemattomuus, protestointikeinomme, on lyönyt läpi julkisessa keskustelussa. Meiltä kysytään vastustammeko demokratiaa, saavutetaanko tiellä istumisella mitään ja millä oikeudella me rikomme lakia. Vaikka kaikkia kysyjiä ei yhdistä vilpitön uteliaisuus, kansalaistottelemattomuuden merkitystä pitänee vähän avata. Se on tämän kirjoituksen tarkoitus. Elokapina on kansalaisliike, jota ohjaavat tietyt periaatteet ja
10 min read
Miten poliisiväkivalta ja ilmastokriisi ovat osa samaa ilmiötä?

Miten poliisiväkivalta ja ilmastokriisi ovat osa samaa ilmiötä?

Elokapinan 3.10.2020 järjestämä ilmastomielenilmaus on nostanut esiin kysymyksen poliisiväkivallasta ja kansalaistottelemattomuuden oikeutuksesta. Tässä kirjoituksessa haluan puhua poliisiväkivallan, ilmastokriisin ja ekologisen romahduksen yhteydestä toisiinsa. Elokapinan arvoissa ja periaatteissa keskeistä on myötätunto. Toimimme väkivallattomasti yhteisen hyvän puolesta, jotta kaikella elämällä planeetallamme olisi mahdollisimman turvallinen tulevaisuus. Myötätunto onkin yksi tapa tark
2 min read
Emme pyri suosituiksi tai pidetyiksi

Emme pyri suosituiksi tai pidetyiksi

Kansalaistottelemattomuus ja väkivallaton suora toiminta herättävät aina myös kielteisiä reaktioita, mutta se ei kerro siitä etteikö toiminta olisi tehokasta. Elokapinan Hätäjarrutus-mielenosoituksen ja katublokin viesti oli ja on: vaadimme totuuden kertomista ilmasto- ja ympäristökatastrofista, vaadimme välittömiä tekoja sanojen sijaan ja vaadimme laajennettua demokratiaa. [https://elokapina.fi/our-demands/] Katublokin tavoitteena oli aiheuttaa
2 min read
"Väärin mielenosoitettu" ja muita vasta-argumentteja

"Väärin mielenosoitettu" ja muita vasta-argumentteja

Olemme viime päivinä saaneet osaksemme paljon tukea ja kannustusta, mutta myös haukkuja, kritiikkiä ja suoranaista vihaa. Moni on myös osoittanut tukensa liikkeen tavoitteelle ja jakanut huolemme ilmastokriisistä, mutta pitänyt toimintatapaamme vääränä. Haluankin siis omasta näkökulmastani avata, miksi valintamme on juuri väkivallaton kansalaistottelemattomuus, ja vastata yleisimpiin saamiimme kritiikkeihin. “Miksette osoita mieltänne
3 min read
Hätäjarrutus- mielenosoitus

Hätäjarrutus- mielenosoitus

Jos ajattelee pelkästään mediahuomiota, Elokapinan lauantainen Hätäjarrutus-mielenosoitus [https://www.facebook.com/events/691422188140061/] oli menestys. Kaikki valtamediat kirjoittivat aiheesta ja Twitterin suosituin aihetunniste on vielä vuorokausi myöhemmin #elokapina [https://blogi.arjoranta.fi/tag:elokapina]. Keskustelu ei kuitenkaan ole keskittynyt niihin teemoihin, joita mielenosoitus pyrki nostamaan esiin, lähinnä Helsingin poliisin tekemien
2 min read
Syyskapinan aikainen tilannekatsaus

Syyskapinan aikainen tilannekatsaus

Valtioiden päättäväinen toiminta koronakriisissä on laajentanut käsitystä siitä mikä on poliittisesti mahdollista. Tässä hetkessä on päivänselvää, että valtiot todella voivat tehdä rauhanomaisia mutta dramaattisia toimenpiteitä suojellakseen väestöään. Silti samaan aikaan, kun kyse on ilmastokriisistä, poliittisen järjestelmän toimettomuus käy yhä räikeämmäksi. Greta Thunbergin sanoin [https://www.theguardian.com/environment/2020/aug/
4 min read