Suomen laissa fossiiliyritykset ovat henkilöitä, aarniometsät eivät – luonnon oikeuksien laillistaminen virallistaisi ekosysteemien itseisarvon

Luontokappaleiden perusoikeudet puuttuvat Suomen laista. Ihmistä, valtiota tai yritystä voi puolustaa tuomioistuimessa, jokea, suota tai metsää ei. Siinä missä ihmiset ja jopa yritykset ovat laillisin termein oikeustoimikelpoisia henkilöitä, luontoa ja muunlajisia eläimiä ei sellaisiksi tunnisteta – muilla olennoilla ei ole laillista oikeutta olemassaoloon ja loukkaamattomuuteen. Elokapina puolustaa kaikkien olentojen oikeutta elämään, hyvinvointiin ja kukoistukseen. Elokapinan vaatimukset kohdistuvat Suomen hallitukseen, joka voi päätöksillään rajoittaa ja muuttaa ihmisen toimintaa julkisen ja yksityisen sektorin eli aloilla ympäristökriisin pysäyttämiseksi ja oikeudenmukaisen muutoksen edistämiseksi. Menetelmänämme on kansan huomion herättäminen ja poliitikkoihin vetoaminen myös siksi, että oikeusjärjestelmässämme luonnon puolesta kamppailu on mahdotonta.

Ympäristöliikkeessä edelleen vedotaan usein ihmiskeskeisiin perusteluihin eli siihen, että ekokriisiä vastaan täytyy taistella, koska “meillä” on vain yksi planeetta. Luontokappaleilla itsellään ei ole mahdollisuutta puhua puolestaan, minkä vuoksi on myös vaikeaa vedota julkisessa keskustelussa ei-inhmillisen olemassaolon oikeutukseen. Ihmiskeskeisyys on sisäänrakennettu myös merkittävimpään yleisen moraalin määrittäjään eli oikeusjärjestelmäämme.

Elokapina ajaa järjestelmätason muutosta, joka on yksittäistä hallitusta valtavasti radikaalimpi, kokonaisvaltaisempi ja vaativampi. Tarvitsemme uuden yhteiskuntajärjestyksen, mikä tarkoittaa myös kaikkien olentojen aseman ja suhteiden uudelleen arvioimista. Perustavanlaatuinen muutos vaatii kaikkien luonnon yksilöiden ja kollektiivien olemassaolon oikeuden tunnustamista. Perustuslaki on merkittävin yhteiskuntamme toiminnan ehtoja määrittävä kehys, joka ei voi jäädä muutoksen ulkopuolelle. Perusoikeuksien myöntäminen kaikelle luonnolle toimii hedelmällisenä lähtöpisteenä kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen muutoksen käynnistämiselle.

Laki esineellistää luontokappaleet

Nykyisellään ekosysteemit esineellistetään paitsi lainsäädännössä myös yleisessä keskustelussa, oli puhujana ympäristöjärjestö tai fossiiliyhtiö. Ekosysteemit eli luonnon järjestelmät nähdään joko “resursseina” tai "ympäristönä". Joskus viitataan myös “ekosysteemipalveluihin” tai "luonnon antimiin". Tämä narratiivi perustelee luonnon varjelemisen tarpeellisuutta sen ihmisille tuottamilla hyödyillä, mikä on usein strategisesti toimivaa, jos halutaan vaikuttaa järkevältä ihmiskeskeisessä yhteiskunnassa.

Valtiota ja yrityksiä puolestaan on helppo tuomita ihmisoikeusloukkauksista, koska ihmisoikeudet ovat yleismaailmallisia ja laissa tunnustettuja. Ihmisoikeudet määritellään ihmisen itseisarvosta kumpuaviksi ja luovuttamattomiksi; oikeudet saa jokainen syntymässään ilman tarvetta ansaita niitä omilla teoilla. Sama ei kuitenkaan koske ei-inhmillistä elollista ja elotonta luontoa. Esimerkiksi metsiä tai vesistöjä ei Suomessa voida puolustaa tuomioistuimessa, sillä heillä ei ole oikeuksia, joiden rikkojan voisi haastaa oikeuteen. Christopher Stone pohti luontokappaleiden asemaa juridisisessa järjestelmässämme jo vuonna 1972 (1). Hän toi esille, kuinka luontokappaleilta puuttuva asiavaltuus tarkoittaa, että ne eivät voi ryhtyä oikeustoimiin omissa nimissään, niihin henkilökohtaisesti kohdistuneita vahinkoja ei huomioida rikkeiden vakavuutta arvioitaessa eivätkä ne voi olla hyvitysten vastaanottajia.

Tuomioistuimissa on mahdollista puolustaa esimerkiksi vesistöä haastamalla oikeuteen saastuttavia yrityksiä tai yksilöitä, mutta oikeustoimien perustaksi vaaditaan ihmisyksilöön kohdistunut rike. Stone tuo esiin tästä yleisenä esimerkkinä taloudelliset vahingot, jotka koituvat esimerkiksi joen varrella asuville ihmisille suuryrityksen saastuttaessa jokea. Tällainen tapaus voidaan hoitaa maksamalla korvauksia saastumisen aiheuttamista taloudellisista vahingoista. Puntaroitavana ovat jokivartelaisille saastumisesta aiheutuva taloudellinen haitta ja saastuttajalle toiminnan muuttamisesta koituvat kulut sen sijaan, että huomioitaisiin esimerkiksi joen oikeus hyvinvointiin. Rikas saastuttaja voi myös maksaa jatkaakseen saastuttamista, eikä jokivartelaisilla välttämättä ole varaa tai motivaatiota ryhtyä oikeustoimiin. Koska luontokappaleita ei katsota oikeudellisiksi henkilöiksi, niillä ei ole itseisarvoa vaan niiden oikeudet määrittyvät aina ihmisen hyödyn perusteella.

Stone tiivistää luonnon juridisen aseman todetessaan, että luontokappaleet on perinteisesti laissa katsottu ihmisen vallattaviksi, hallittaviksi ja käytettäviksi. Luonnonsuojelutahojenkin tavoitteena on nimenomaan suojelu tai säilyttäminen (conservation) ihmistä varten, mistä esimerkkinä ovat metsänhakkuiden tai metsästyskausien rajoitukset. Tarkoituksena on siis taata ihmisen jatkuva mahdollisuus muiden elävien olentojen käyttämiseen ja nauttimiseen.

Stone totesi 70-luvulla, että luontokappaleilla omana itsenään ei ole juuri ollut merkitystä laissa saatika kansanliikkeissä. Huomio ei valitettavasti ole juuri vanhentunut. Talouskasvun ja ihmiselle koituvien hyötyjen merkitys on kenties jopa korostunut nykyaikaisessa valtavirran ympäristönsuojelukeskustelussa. Kuitenkin näemme merkkejä myös Stonen ennustuksesta, että ennenkuulumattomana pidetty tulee lopulta tapahtumaan luonnon oikeuksien kohdalla samoin kuin aikoinaan naisten, lasten tai mustien ja ruskeiden ihmisten oikeuksien laillistamisen tapauksessa.

Etelä-Amerikan kansat laillistavat Äiti Maan arvokkuuden

Luonnonoikeuksien lakiin kirjaamisen tarkoituksena on velvoittaa valtiot tunnistamaan kaikki luontokappaleet oikeudellisiksi henkilöiksi, joille kuuluu ihmisoikeuksien kaltaisia synnynnäisiä ja luovuttamattomia oikeuksia. Tällainen laki ohjaa ihmiset kohtelemaan luontokappaleita tasavertaisina henkilöinä, joihin kohdistuvista rikkeistä voidaan käynnistää oikeustoimet sanktioiden määräämiseksi tuomioistuimessa. Luontokappaleen määritelmä kattaa tässä sekä elollisen että elottoman luonnon yksilöiden muodostamina kollektiiveina ja verkkoina - metsät, järvet, joet, meret, vuoret, suot, autiomaat samoin kuin eläimet ja kasvit. Erityisesti luonnon oikeuksien näkökulma keskittyy ekosysteemeihin, joiden ominaispiirteet poikkeavat merkittävästi esimerkiksi eläimistä.

Ecuadorista tuli vuonna 2008 ensimmäinen valtio, jonka perustuslakiin on kirjattu luontokappaleille kuuluvia oikeuksia: joilla, metsillä, saarilla ja ilmalla on laillinen oikeus olemassaoloon, kukoistukseen ja kehittymiseen (2). Perustuslain artiklojen 71-72 mukaan luonnolla on oikeus olla olemassa, säilyä, ylläpitää ja uudistaa elintärkeitä kiertojaan, rakennettaan, toimintojaan ja prosessejaan. Jokainen ihminen, kansa tai yhteisö voi vaatia luonnon oikeuksien tunnistamista valtion toimielimissä. Luonnolla on oikeus vahingoista palautumiseen ja valtiolla velvollisuus toimeenpanna toimivat mekanismit tämän takaamiseksi sekä ympäristölle vahingollisten vaikutusten eliminoimiseksi tai minimoimiseksi. Lisäksi valtion on ennaltaehkäistävä ja rajoittettava toimintaa, joka voi johtaa sukupuuttoihin, ekosysteemien tuhoon tai luonnon kiertokulkujen pysyvään muuttumiseen. (3)

Etelä-Amerikka jatkoi suunnannäyttäjänä vuonna 2010, kun Boliviassa järjestettiin kansainvälinen konferenssi ilmastonmuutoksen ja Äiti Maan oikeuksien käsittelemiseksi. Konferenssissa 140 valtiota laativat kapitalismin ja kolonialismin vastaisen agendan planeetan puolesta eli Cochabamban sopimuksen (4). Cochabamban sopimuksessa luonnon oikeuksien tunnustaminen perustuu alkuperäiskansojen “hyvin elämisen” ajattelutavalle ja käytännöille, joissa Äiti Maa tunnustetaan eläväksi olennoksi. Ihmisillä on jakamaton, keskinäisriippuvainen, vastavuoroinen ja hengellinen suhde Äiti Maahan (5).

Cochabamban sopimuksen mukaan luonnon oikeuksien tunnustaminen ja toimeenpaneminen on välttämätöntä myös ihmisoikeuksien takaamiseksi. Sopimukseen on liitetty Yleismaailmallinen Äiti Maan oikeuksien julistus, johon on kirjattu muun muassa oikeus elämään, olemassaoloon ja kunnioitukseen; biokapasiteetin uudistamiseen ja elintärkeiden kiertokulkujen sekä prosessien jatkamiseen ilman ihmisen aiheuttamia muutoksia; identiteettiin ja loukkaamattomuuteen erillisinä olentoina; oikeus veteen, puhtaaseen ilmaan ja kokonaisvaltaiseen terveyteen sekä vapauteen saastumisesta, jätteestä ja terveydelle haitallisesta geneettisestä muuntelusta. Viimeisimpänä ja kenties tärkeimpänä julistukseen kuuluu oikeus pikaiseen ja täyteen hyvitykseen näihin oikeuksiin kohdistuvista ihmisen toiminnan aiheuttamista rikkeistä. Tähän mennessä Yhdistyneiden kansakuntien ilmastopuitesopimus ei kuitenkaan ole vastannut sopimuksessa tehtyihin pyyntöihin (4), joten luonnon oikeuksilta toistaiseksi puuttuu yleismaailmallinen tunnustus.

Luonnon oikeudet ekologisen jälkeenrakennuksen perustaksi

Ecuadorin ja Bolivian esimerkit sopivat täysin Elokapinan vaatimuksiin ja narratiiviin. Cochabamban sopimuksessa todetaan, että ihmisen ja luonnon välisen tasapainon takaamiseksi vaaditaan ensin oikeudenmukaisuus ihmisten keskuuteen. Tämä tukee Elokapinan vaatimusta oikeudenmukaisesta muutoksesta, jossa Suomi kantaa vastuunsa historiallisesta sorrosta maksamalla ilmastovelkaa Globaalin etelän maille sekä turvaa kotimaassa erityisesti haavoittuvien ryhmien toimeentulon. Cochabamban sopimuksessa korostetaan lisäksi alkuperäiskansojen tiedon, viisauden ja muinaisten käytäntöjen elvyttämistä, vahvistamista ja arvoon palauttamista. Sama on ensisijaista Suomessa, sillä sekä ilmastonmuutoksen että luontokadon vakavimmat vaikutukset kohdistuvat saamelaisalueille, joita lisäksi riistetään vihreän kasvun verukkeella ja kapitalistisen voitontavoittelun nimissä. Luonnon oikeudet on tunnistettava, sillä julistukset lajien yhdenvertaisuudesta sekä ilmasto- ja ympäristöoikeudenmukaisuudesta pysyvät pelkkinä korulauseina, mikäli luontokappaleiden asema, arvo ja oikeudet ovat laissa eriarvoisia.

Luonnon oikeudettomuus voi vaikuttaa välttämättömältä ja luonnolliselta siksi, että joet ja puut eivät puhu eivätkä siksi voi haastaa ketään oikeuteen. Kuitenkin Stone huomauttaa, että samalla tavalla yritykset, valtiot tai vauvat eivät voi puhua, mutta silti niillä on juridisen henkilön oikeudet. Stone ehdottaa, että samoin kuin seniiliä ihmistä voi oikeudessa edustaa hänen läheisensä, toisen henkilön tulisi voida toimia myös luontokappaleen puolesta. Luonnon oikeuksien tunnistamisen tuoma radikaali muutos on luontokappaleiden tunnistaminen yksilöiksi eli henkilöiksi, joilla on omat oikeudet ja itseisarvo. Luonnon oikeudet kuuluvat kaikille luontokappaleille niiden syntymästä saakka ja niiden perustana on ainoastaan kyseisen luontokappaleen olemassaolo. Ihmisoikeuksien tapaan ne ovat siis perustavanlaatuisia, luovuttamattomia oikeuksia, joita ei tarvitse ansaita eikä voi mitätöidä.

Toisaalta ei ole itsestään selvää, että lailliset oikeudet takaisivat luonnon oikeudenmukaisen kohtelun. Ympäri maailmaa tapahtuu päivittäin sekä rakenteellisia että yksilötason ihmisoikeusrikkomuksia. Laki, rikos ja rangaistus määrittelevät pitkälti länsimaista oikeuskäsitystä. Kuitenkin esimerkiksi dekolonialistiset ja anarkistiset liikkeet ovat huomauttaneet, että laki toimii sorron työkaluna ja kohtelee toimijoita eriarvoisesti. Poliisit ja vallanpitäjät ovat usein vapaita samoista säännöistä ja rajoituksista, joiden toteutuminen heidän tulisi turvata. Rikkaat voivat ostaa vapautuksia rangaistuksista ja usein suuryritykset lobbaavat läpi itselleen suotuisaa lainsäädäntöä.

Laki, valtio ja oikeusjärjestelmä eivät ole ainoa väylä ekologisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseksi - kenties tällaisessa yhteiskunnassa valtioita tai poliiseja ei tarvita. Kuitenkin tässä hetkessä on ajateltava strategisesti ja löydettävä työkalut siirtymään ulos nykyisestä järjestelmästä tai vähintäänkin keinot tuhoisten rakenteiden murtamiseen. On myös olennaista erottaa yksittäiset lait yleismaailmallisista julistuksista ja perustuslaista, jotka estävät itsensä vastaisten lakien säätämisen ja ovat vaikeampia muuttaa tai peruuttaa.

Kuten Cochabamban sopimuksessa todetaan, päästörajoitusten kaltaisten lyhyen aikavälin tavoitteiden ajaminen on välttämätöntä peruuttamattomien tuhojen estämiseksi. Samalla on tärkeää ylläpitää pitkän aikavälin visiota uudesta yhteiskuntajärjestyksestä sekä siihen johtavia askeleita tavoitteina, joihin kuuluu Äiti Maan oikeuksien tunnistaminen ihmisten ja luonnon välisen harmonian vakiinnuttamiseksi.

Luonnon oikeuksien perustuslakiin kirjaaminen on konkreettinen askel kohti välttämätöntä muutosta ihmisen ja muun maailman välisiin suhteisiin, askel kohti ihmisen ylivallan lakkauttamista ja luontokappaleiden tasapainoista yhteiseloa.

Jiko Kylén

Lähteet

1. Stone, C.D. (1972). Should trees have standing? Toward legal rights for natural objects. Southern California Law Review, 45(1972), 450–501.
2. Ecuador First to Grant Nature Constitutional Rights. (2008). Capitalism Nature Socialism, 19(4), 131–133. https://doi.org/10.1080/10455750802575828
3. Ecuadorin perustuslaki. Artiklat 71–74. https://www.constituteproject.org/constitution/Ecuador_2021
4. Dearing, A. (1.9.2023). Cochamamba people's agreement: Annotated. JSTOR. https://daily.jstor.org/cochabamba-peoples-agreement-annotated/
5. World People's Conference on Climate Change and Rights of Mother Earth. (22.4.2010). People's agreement of Cochabamba. https://pwccc.wordpress.com/2010/04/24/peoples-agreement/